keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Miten meille sitten kävikään?

Lopputulos Rikun ontumisen suhteen on se, ettei lopputulosta ole. Minulla ei ole vieläkään diagnoosia, on vain kokeiltuja hoitomuotoja ja tyhjä lompakko. Vahvimmaksi epäilyksi vahvistui joko se, että Rikulla on kavion ligamenttivaurio (esim. kavion nivelsiteen repeämä) tai aktiivivaiheessa oleva sädeluuontuma, vaikka mitään sädeluuontumaan viittaavaa röngtenlöydöstä ei löytynyt.

Etsimme vikaa monella tonnilla, ja mitään ei löytynyt. Pitkään jatkuneen sairaslomani ja vähempien työtuntuntejeni takia olin jo ennen Rikun sairastumista kohtuullisen rahaton. Lopulta lokakuun puolen välin tienoilla jouduin myöntämään, että olen täysin rahaton. Minulla ei ole rahaa pitää mysteerisairastavaa hevosta enää.

Se tuntui käsittämättömän kamalalta. Itkin, syyllistin itseäni, mietin mitä nyt teen. Lopulta tein päätöksen: kipeää hevosta en voi myydä, en voi antaa ylläpitoon. Kipeä hevonen ei lähde kiertoon. Kipeä hevonen menee monttuun, kun sen omistaja ei kykene sitä enää pitämään.

Juuri silloin se tuntui niin käsittämättömän epäreilulta - entä jos läpimurto olisikin jo ihan kulman takana, ihan kohta tietäisin, mistä kaikki johtuu? Entä jos Riku vielä tervehtyisi?

Yhtenä iltana sain ystävältäni Salla Varennilta Aulangon ratsastuskoululta tarjouksen: tuo se tänne. Kuntoutetaan, katsotaan onko sillä vielä alkeiskilometrejä jäljellä. Se on upea hevonen, sillä on vielä annettavaa ratsastajille.

Olin tismalleen samaa mieltä. Riku muutti reilu viikko sitten takaisin Aulangolle, jossa sen kuntouttamisen rahoittamisesta vastaa joku muu. Minä kannoin omat tavarani, Rikun tavarat, kotiin ja itkin.

Mitä minä nyt sitten teen? Minä auttelen tallilla ja ratsastan tuntihevosilla Aulangolla. Maksan pois visalaskuani. Myyn hiljalleen pois Rikulle kertynyttä tavaraa, jotta saan ostettua ruokaa. Käyn syöttelemässä Rikulle porkkanaa ja harjailemassa sitä. Totuttelen siihen, että irtokengät eivät ole enää minun ongelmani, vaan voin vain ilmoittaa niistä muille.

Miltä nyt tuntuu? Tyhjältä. Surulliselta. Salaa myös helpottuneelta. Epäilijöille ja kyseenalaistajille pystyn jo vastaamaan suoraan silmiin katsoen: minä uskon, että tein parhaan päätöksen.

En ole enää hevosenomistaja kuin paperilla. Olen tuntiratsastaja. En tiedä, jatkanko bloggaamista enää. Halusin vaan tulla kertomaan teille kaikille ystävilleni täällä, kuinka tämä asia sai nyt toistaiseksi päätöksensä. Kiitos kaikkien teidän tsempeistä!
Riku muuttopäivänä uusvanhassa kodissaan


lauantai 17. syyskuuta 2016

Vain huonoja uutisia

Tällä kertaa pilvessä ei ole ollenkaan sitä kuuluisaa hopeareunusta.

Muutama klinikkareissu myöhemmin on selvinnyt, että jos odotamme Rikun toipuvan kunnolliseksi käyttöhevoseksi, odotamme lähinnä ihmettä. Samalla monet asiat, joita olen viimeisen vuoden aikana hevoseni liikkeessä ihmetellyt, käyvät nyt järkeen.

Riku on nyt, kolme viikkoa ontumisen alkamisen jälkeen niin kipeä, että se kipulääkkeestä ja kortisonista huolimatta ontuu ajoittain käynnissä. Eläinlääkärin ohjeen mukaan liikutan sitä, ja odotan, että sen olo helpottuisi.

Vaiva on hankalasti hoidettavissa ja ennuste on aika varauksellinen. Estehevosta Rikusta ei enää tule.

Olo on tyhjä. Olen antanut itselleni tietyn aikarajan, jonka sisällä hevoseni voinnin on kohennuttava, tai minun on päästettävä se pois. Vaikka joku ehdottaisi sitä ja tätä hoitoa, ja voisi kokeilla vielä jotain. Minä olen velkaa parhaalle ystävälleni sen, että uskallan tehdä päätöksen, kun sen aika on.

Vaikka se sattuu aivan helvetisti.




lauantai 3. syyskuuta 2016

Ja taas onnutaan...

Viime sunnuntaina lähdettiin tosiaan estekisoissa käväisemään. Luokiksi valikoituivat tosiaan Riihimäen 1-tason kisojen luokat 65cm ja 75cm.

Riku oli kisapaikalla rauhallinen ja nautiskeli kaikki väliajat vihreää maasta. Itse olin myös innostunut ja keskittynyt. 65cm rata oli kiva, oikeastaan vain neljä erilaista linjaa, kahdeksan estettä, arvostelu A.1.0. Verryttelyssä Riku tuntui keskittyneeltä ja oikein hyvältä. Rata myös sujui ihan hyvin - nyt liikuttiin jo vähän paremmin eteen kuin kaksi viikkoa sitten Tampereella.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=FhuZr1Nk_sk

Rata on tässä videona kokonaisuudessaan, ei siitä siis sen enempää. Olisin alusta asti voinut ratsastaa vähän paremmalla tahdilla, mutta onneksi löysin jalkani jossain vaiheessa rataa, ja loppu oli alkua sujuvampi.

Radan jälkeen Riku söi hetken vihreää, ja radankävelyn jälkeen menin itse taas selkään. Ihan normaali verryttely, ja vielä juuri ennen radalle menoa yksi hyppy. Hyppy oli hyvä ja pyöreä, mutta raviin siirtäessäni tunsin Rikun ontuvan. Kävelin muutaman metrin ja kokeilin ravia uudestaan - ontuu voimakkaasti. Suoraan ilmoitus portille etten strattaakaan ja raviradan varikolle kylmäämään jalkaa sydän kurkussa. Reagoiva jalka oli siis oikea etunen (aiemmin kesällä meillä oli venähtänyt vasen etunen laitumella, oikea etunen on aiemmin ollut täysin vaivaton).

Siitä alkoi kylmäys- ja huolehtimiskierre. Jalkaa on nyt kylmätty useita kertoja päivässä ja turvotusta etsitty suurennuslasin kanssa. Joku aina välillä kokee hetkellisesti jostain löytävänsä jotain minimaalista turvotusta, mutta ei oikeasti mitään merkittävää. Ainoa merkittävä asia oli se, että sunnuntaina oikeassa jalassa tuntui kaviopulssi. Toivoimme siis, että kyseessä olisi alkava kaviopaise, jonka isku jalkaan olisi jotenkin aktivoinut kipeäksi (... joo tiedän, kuulostaa aika kaukaa haetulta). Seuraavana päivänä kaviopulssi oli hävinnyt, mutta Riku ontui edelleen. Torstaina kengittäjä tarkisti kaviot ja kengitti Rikun, ei huomautettavaa.

Riku ontuu vähän vaihtelevasti: joinain päivinä on täysin puhdas jopa suoralla ravissa, joinain hetkinä taas ontuu erittäin selkeästi käynnissä. Jonain aamuna tallilta on tullut viesti, että se ontuukin toista etusta. Tämän ontuman, joka vaihtaa puolta, kautta olenkin alkanut pohtia mahdollisuutta sädeluuontumaan tai kaviorustonluutumaan.

Riku on nyt viikon asunut taas karsinassa ja tarhaillut vain pienessä tarhassa. Riku on oma reipas itsensä ja selvästi täysin kyllästynyt tällaiseen tallipelleilyyn. Ensi viikolla on aika klinikalle tiistaiksi, pitäkää peukkuja, että (hoidettava) syy löytyy!
Tarina hevosharrastuksestani tänä kesänä

perjantai 26. elokuuta 2016

Töissä taas!

Niin hevonen kuin omistajakin. Itse palailin lähes 1,5 vuoden sairaslomalta pari viikkoa sitten takaisin töihin. Tahti on ollut huima ja työpäivän jälkeen on silmät sulkiessa huone pyörinyt päässä. Monet asiat ovat tässä välissä muuttuneet - onneksi ne tärkeimmät eivät. Oppilaat ovat edelleen loistavia, työkaverit ovat loistavia ja opettaminen ihanaa.

Varauduin tähän omaan armottomaan väsymykseeni myös talliarjen muodossa ennakkoon. Neurologi varoitteli, että kun aivot yhtäkkiä saavat näin paljon ärsykkeitä, joita ilman ne ovat pitkään olleet, voi väsyminen olla todella totaalista. Niin se on ollutkin. Usein työpäivän jälkeen olen nukahtanut sohvalle, josta noussut illalla vain sitä varten, että siirryn nukkumaan sänkyyn. "Pienet päiväunet" ovat neljän tunnin mittaisia esiyöunia, joiden jälkeen voikin jatkaa yöunet suoraan päälle.

Omat ratsastukseni olen näiden parin viikon aikana järjestänyt ennen kaikkea viikonloppupainotteiseksi ja sen lisäksi pyrkinyt käymään viikolla kerran koulutunnilla ja kerran maastossa. Äiti on käynyt myös omilla vuoroillaan niin este- kuin koulutunneillakin, ja vuokraaja on ratsastanut perjantaisin. Riku on siis saanut liikettä - ja minulla on hevostani törkeä ikävä, kun näen sitä niin kamalan harvoin!

Juuri ennen töiden alkua lähdimme tallikaverille seuraksi ja hyppäsin Tampereella 14.8. 70-80cm luokan. Kisareissusta ei jäänyt sen ihmeemmin kerrottavaa, Riku oli huippurauhallinen (jopa vähän liiankin rauhallinen), yksi puomi tuli mukaan perusradalta. Siinä en oikein videolta nähnyt selkeää syytä tiputukselle, en varmaan tukenut ponnistuksessa vaan tarpeeksi, joten hyppy jäi liian matalaksi.


Tässä hypyssä napattiin takapuomi mukaan. 

Seuraavaksi kisataan tänä viikonloppuna Riihimäen raviradalla. Arvoin pitkään ratojen kanssa. Luokat ovat tällä kertaa 65cm, 75cm, 85cm jne. Meillä ei ole nyt kesältä yhtään hyppykokemusta vähääkään isommista  (80cm ->) esteistä ja nyt olisi tarkoitus lähestyä Niinisalon kenttäkisoja ihan vaan positiivisella meiningillä. Koska viime radan jäin Tampereella ratsastamaan kuitenkin niin kässäri päällä, halusin ratsastaa kaksi rataa, jotta saisin mahdollisuuden suorituksen petraamiseen toisella radalla. Näinpä ilmoittauduin sitten hyppäämään 65cm ja 75cm, vaikka tuo 65cm kovin pieneltä tuntuukin.

Tarkoitus oli Riksun kisojen jälkeen pitää kaksi viikkoa kisoista taukoa ennen Niinisalon kenttäkisoja, mutta juuri äsken kutsuja selatessani törmäsin Hämeenkoskella järjestettäviin Derby-kisoihin, joissa osa hypyistä hypätään sänkkärillä! Nehän olisi ihan loistavat vikat kisat ennen kenttäkisoja. Pistetään harkintaan.

c. Aaveen.net


c. Aaveen.net

maanantai 8. elokuuta 2016

Kenttäkisaunelmia

Lopputalvesta Salpauksen kisoissa
Toukokuussa hyppäsin ensimmäistä kertaa lähes viiteentoista vuoteen maastoesteitä. Suontaan kartano upeinen maastoesteineen on kävelymatkan päässä tallilta, joten tilanne oli vain liian herkullinen jättää käyttämättä - pakko oli ilmoittautua maastoestevalmennukseen.

Ensimmäinen kerta maastoesteillä yllätti täysin: Riku suhtautui kaikkeen sellaisella tyyneydellä, että kuski sai keskittyä vain näyttämään suuntaa. Ihan uskomaton hevonen, uskomaton fiilis. Siitä maastoestekokeilukerrasta syntyi idea: olisikohan se niin mahdotonta ajatella, että ehkä kisaisimme yhdessä harrasteen Suontaan kenttäkilpailuissa heinäkuun loppupuolella? Kun suunnitelmalle näytettiin kaikilta tahoilta, joilta siihen kysyin mielipidettä, vihreää valoa, uskalsin lähteä jo vähän suunnittelemaan.

Kenttäratsastuskilpailun kolmesta osakokeesta kahteen koen olevani hyvinkin valmis, kolmas onkin sitten kysymysmerkki. Riku ja minä olemme rutinoituneita koulukisaajia, ja vaikka tällä kaudella koulukisastartteja taitaa olla takana hurjat yksi kappaletta, uskon, että HeC-tasoinen ohjelma tuskin tuottaa meille suurempaa päänvaivaa. Myös rataestekorkeus 80cm on meille sen verran mukavuusalueen sisäpuolella, että sekään ei jännitä. Se, mikä jännittää, on luonnollisesti se uusi ja tuntematon: maastoestekoe. Tämän takia tuntui hyvältä idealta startata ensimmäinen kenttäkilpailu naapurissa. Treeneissä olimme hypänneet lähes kaikki harrasteen maastoradalle tulevat esteet ja Riku oli suhtautunut hommaan hyvin positiivisesti.

Juhannuksena venäytin selkäni pahasti, ja kävelin neljä päivää lähes kaksin kerroin. Tiistaina oli kuitenkin vuorossa maastoestetreenit, joihin oli päästävä siitä huolimatta, että selkä oli niin kipeä, että hokkeja kiertäessä valuivat kyyneleet. Treenit sujuivat siitä huolimatta oikein hyvin, mitä nyt kuski pelkäsi pissaavansa allensa kivusta :D

Tallikaveri kuvasi kyseisistä treeneistä muutaman videon.

Ensimmäisessä on muutaman esteen pikkurata treenien alusta.
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=YIGzBxd03ZI

Toisessa on vähän pidempi viiden hypyn rata.
https://www.youtube.com/watch?v=j67zZT20HE4

Tässä me hypätään porukan viimeisinä haudan ylitse!
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=7Hr8ZWxDYhw

Ja tässä viimeisessä me polskutellaan iloisesti veteen.
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=1SXLvvZIdJk



Kolme päivää näiden treenien jälkeen Riku löytyikin laitumelta kolmijalkaisena, joten estehommat jäivät sivuun muun jännityksen vallatessa mielen. Myös unelma Suontaan kenttäkilpailuista siirtyi taka-alalle, ja päällimmäiseksi unelmaksi jäi se, että hevonen kuntoutuisi vielä käyttöön.

Onneksi meillä oli hurjasti onnea matkassa, ja kahdesta vammasta, jotka olisivat voineet olla vakavampia, kumpikin osoittautui tilanteeseen nähden vaarattomiksi. Nyt, 6 viikkoa ensimmäisen vamman saannista, treenit alkavat taas olla vauhdissa. Uudeksi tämän kauden päätavoitteeksi on otettu Niinisalon kenttäkilpailut syyskuussa.

Nyt se on sanottu ääneen täälläkin. Tavoitteen toteuttamisen edellytyksenä on se, että Rikun kuntoa saadaan hieman nostettua (varsinaisesti huonoon kuntoon se ei ole onneksi päässyt, vaikka saikin heinäkuussa hieman ylimääräistä vapaata saikkujen takia) ja me päästään starttaamaan joku pieni ja helppo maastoesterata ennen h-hetkeä. Tällä hetkellä tarkoitus olisi suunnata EVR:lle 4.9. maastoestekilpailuharjoituksiin.

Toivottavasti kuut ja planeetat pysyvät meille suotuisassa asennoissa ja suunnitelmista tulee totta!

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Olisin voinut vahingossa tappaa hevoseni, mutta onneksi en kuitenkaan

"Kirjoitetaan tälle myös penisiliinikuuri. Osaathan sä pistää lihakseen?"
"Joo osaan."
"Siinä kannattaa olla aika tarkkana, varmistaa, ettei piikki ole suonessa. Tämä penisiliini ei saa mennä suoneen."
"Joo selvä."

Näin rohkealta onnistuin kuulostamaan viime viikon keskiviikkona klinikalla, kun eläinlääkäri määräsi penisiliinikuurin. Jo siinä seistessä alkoi vähän etoa ja oksettaa pelkkä ajatuskin, että kohta pitää pistää. Lisää ahdistusta toi se, kun luin netistä kotimatkalla lisää siitä, mitä suoneenpistetty penisiliini tarkoittaa. Jostain syystä aiheesta ei löytynyt asiallisen tiedon artikkeleita (vinkatkaa jos jollain on!), mutta erinäisiä muita keskusteluja kyllä. Jos penisiliinin pistää vahingossa suoneen, hevonen kuolee käsiin muutamassa minuutissa. Gulp. Jossain luki, että kirkas penisiliini ei olisi niin vaarallista, mutta samea (eli sen, mitä ainakin minä olen useimmiten nähnyt hevosille annettavan) on. Samassa lähteessä (joka oli siis epäluotettava nettilähde, tulkaa ihmeessä oikaisemaan mua paremmilla!) mainittiin, ettei hevonen varsinaisesti siis kuole penisiliiniin, vaan samean penisiliinin sisältämään öljyyn, jonka ruiskuttaminen suoneen on hengenvaarallista.

Olen aiemmin pistänyt Rikulle lihakseen Cartrophen-kuuria. Siinä nesteen määrä on vähäisempi, ja olen siitä jotenkin selvinnyt pakon edessä. Jo ensimmäistä kertaa Cartrophenia pistäessäni katselin tämän Hyvinkään eläinsairaalan Youtube-videon aiheesta penisiliinin pistäminen lihakseen. Video on mielestäni hyvin selkeä ja havainnollinen.


Nyt sitten itse penisiliiniä pistäessäni tein kaiken niin kuin videossa sanottiin: ensin laitoin pelkän neulan, sitten lisäsin ruiskun, jonka jälkeen aspiroimalla (vetämällä mäntää itseeni päin) tarkistin, ettei ruiskuun tule verta. Tämän jälkeen piikitin yhteensä 40 millilitraa penisiliiniä joka päivä. Eläinlääkärin ohjeen mukaan tuo määrä piikitettiin kahteen eri paikkaan, ja kaulan puolta vaihdettiin päivittäin.

Kolmantena piikityspäivänä luulin tappaneeni hevoseni. Olin taas toiminut ohjeen mukaan, mutta neulaa poisvetäessäni mukana tuli pieni noro verta. Menin paniikkiin ja soitin itkien äidilleni, että nyt mä tapoin Rikun! Äitini, joka tilanteessa onnistui pysymään huomattavan paljon rauhallisempana, totesi, että etkä tappanut, sä nirhaisit suonta. Jos kerran aspiroit ja laitoit neulan erikseen, niin ei se suoneen mennyt. Lähde vaan kotiin sieltä. 

Ja niin mä lähdin. Puolessa välissä tallimatkaa piti ensin ajaa bussipysäkille hengittelemään, ja sitten kaartaa takaisin. Jos Riku nyt kuolee, niin mä en halua kuulla sitä puhelimesta keltään! Ajoin siis takaisin tallille sydän hakaten. Ja löysin tarhasta hevosen, joka mutusteli heiniään ja katseli minua hyväntuulisena: Jaa, sä tulitkin jo takaisin.

Tunsin itseni idiootiksi. Ja huojentuneeksi. Mutta ennen kaikkea onnelliseksi siitä, etten vahingossa tappanutkaan hevostani. 

Äitini tuntee minut aika hyvin. Seuraavana päivänä hän kysymättä tuli mukaani ja hoiti piikityksen.

Onnea on ihana äiti, ihana elossaoleva hevonen ja loppuunpiikitetty penisiliinikuuri.

Torstaina käytiin keskiviikon hyvistä klinikkauutisista helpottuneina katselemassa Rikuhevosia Korkeasaaressa. Oon varmaan aika toivoton kun niitä katsellessa tuli mieleen mm. se, kuinka vaikea tuollaiseen selkään olisi löytää satulaa :D

torstai 21. heinäkuuta 2016

Laidunloman tyly loppu - taas eläinlääkärillä

Ehdin ratsastaa viime viikolla useamman kerran - jopa laukatakin pienen pätkän maastossa. Tuon pienen laukkapätkän innostamana suunnittelin jo, että kyllä me vielä tämän vuoden puolella päästään harrastamaan ihan kunnolla - kyllä tämä polvi tästä paranee!

Perjantaina kävin aamupäivällä kylmäämässä Rikun jalkaa. Olin lähdössä iltapäivällä reissuun, ja luvannut Rikun maastoseuraksi tallikaverille. Viikonlopuksi oli hankittu liikuttaja. Aamupäivällä kaikki näytti oikein hyvältä, ja ihailin polvea samalla miettien, että hiljalleen voisi 2-3 kertaa päivässä kylmäämisestä siirtyä siihen, että kylmää vain liikutuksen jälkeen.

Iltapäivällä tuli viestiä, että takakenkä on irti. Hetken päästä tuli kuvakin perään - näkymä oli valitettavan tuttu aiemmilta vuosilta - puoli kaviota lohjennut mukaan ja jäljellä vain pieni sorkka. Huoh. Onneksi oma kengittäjä oli tulossa kengittämään Rikun ympäri tiistaina, joten ei tarvinnut ruveta ongelmapotilasta sopimaan kenenkään muun listalle. Viikonlopuksi siis itse reissuun, ja muut kävivät kylmäilemässä polvea viikonlopun. Maanantaina kävin aamupäivällä itse kurkkaamassa Rikun vointia, kaikki oli normaalisti, hevonen hyväntuulinen oma itsensä. Mikäs sillä on ollessa, laitumella hengaillessa kaverin kanssa. Maanantaina illalla tein kotona kovasti suunnitelmia siitä, että ehkä tällä kaudella kuitenkin ehdittäisiin vielä kenttäkilpailuihin, jos kovasti tiristetään!

Ne unelmat romuttuivat sitten aika pian tiistaina päivällä, kun menin hakemaan Rikua laitumelta kengitykseen. Raahattuani haluttoman ja ontuvan Rikun (ontuman oletin johtuvan sorkkakaviolla kävelemisestä hiekalla/asfaltilla) tallille, kumarruin tutkimaan sorkkajalkaa. Ja kas, siinä olikin lääniä mitä tutkia. Koko jalka oli valtavan turvonnut ulkosyrjästä, kuuma ja kivikova. Haava, joka näytti potkujäljeltä, säären keskiosassa. Pienen panikoinnin jälkeen kyselin neuvoja Aulangolta Koutsilta, joka totesi, että luultavasti siinä on luukalvo ottanut osumaa ja sen takia noin massiivinen turvotus, mutta "onhan tossa puikkoluukin, että huonolla tuurilla se on se". Samaa sanoi Rikun kengittäjä hetken kuluttua.

Kengät saatiin Rikulle kaikkiin jalkoihin, myös siihen onnettomaan sorkkaan. Sain ohjeeksi seurata vajaan viikon, jos Riku alkaa arkoa nauloja (jotka jouduttiin nyt lyömään muuhun paikkaan kuin ideaaliin), pitää kenkä ottaa pois, laittaa haude ja kokeilla jonkun ajan kuluttua uutta kenkäystä. Yhteinen toiveemme oli se, että seuraavan kerran näkisimme vasta syyskuun alussa seuraavassa kengityksessä.

Rauhallisemmilta sain ohjeen kylmäillä Rikun jalkaa ja odotella rauhassa, mihin tilanne muuttuu. Minä en ole koskaan ollut mitenkään erityisen hyvä a.) odottelemaan tai b.) olemaan rauhassa mihinkään Rikuun liittyviin huoliin liittyen. Niinpä soitin samantien kuitenkin Teivoon ja sain Rikulle ajan seuraavaksi aamuksi, kun ihana eläinlääkärimme Heidi Elomaa suostui tulemaan töihin aiemmin ja hoitamaan Rikun ylimääräisenä. Uskomatonta asiakaspalvelua, kiitos Teivo, kiitos Heidi!

Tältä näytti takajalka. En ottanut erikseen kuvaa kaviosta, ehkä sen surkea tila tuossa vähän näkyy...

Tänään aamulla siis heräsin kello 4:45 ja kuudelta oli Riku kopissa ja kopin suuntana Teivo. Otettiin vähän ekstra-aikaa varuiksi matkaan, koska eläinlääkäri tosiaan lupasi ottaa meidät ekstrana päivänsä alkuun, ja haluttiin olla varmasti ajoissa paikalla. Vartin verran odoteltiin klinikan pihalla, ja sitten päästiin sisälle.

Tutkimuksissa eläinlääkäri totesi saman kuin muutkin: arkoo voimakkaasti, turvotusta on paljon, alue sellainen, että saattaa olla puikkoluu. Ravuutin Rikua hieman klinikan käytävän suoralla, jonka jälkeen ell totesi, ettei siellä onneksi ainakaan sääriluu ole murtunut. Onneksi en ollut tajunnut sellaista mahdollisuutta panikoida lainkaan, se olisi vienyt tilanteen aivan uusiin sfääreihin!

Seuraavaksi suunnattiin röngteniin ottamaan kuvat puikkoluusta. Normaaliin tapaan Riku sammahti hyvään känniin nopeasti ja sitä sai aika paljon avustaa, että se jaksoi kävellä kuvaushuoneeseen. Muutama kuva ja takaisin selviämään. Vähän ajan päästä eläinlääkäri kutsui katsomaan kuvia ja kuvat olivatkin niin kauniita, mitä tähän tilanteeseen voi toivoa - puikkoluu oli ehjä. Kyseessä on siis vain kova luukalvoon osunut isku, joka aiheuttaa massiivisen turvotuksen ja arkuuden.

Riku sai mukaansa kipulääkkeen ja penisiliinin, käskyn tehdä 1-2 yön ajaksi jalkaan betadinehauteen (jalka kehittää myös impparia), tarhailua loppuviikko pienessä tarhassa ja ensi viikolla, kun liikkuu normaalisti ja jalka ei enää arista, takaisin hommiin.

Kotimatkalla olo oli sellainen, että siitä tunteesta maksoi mielellään dieselit klinikalle ja sen 170 euroa hoidosta. Ihan uskomaton huojennus. Mutta jos tämä olisi vika sydänpysähdys vähään aikaan, jooko? Päätimme lopettaa Rikun laidunkauden tähän. Se ehti olla 1,5 kuukautta yötäpäivää laitumella, mutta nyt, kun se joutuu joka tapauksessa olemaan viikon tallissa, on hyvä väli siirtyä takaisin tallille. Tuo takajalka ei kestä yhtä ainutta irtokenkää enää, muuten siihen ei yksinkertaisesti saa enää lyötyä kenkää kiinni.

Hyväntuulinen suomimies ei todella tiennyt, kuinka sydän sykkyrällä kotijoukot vieressä seisoivat

Onni onnettomuudessa tällä kertaa siis, todellakin. Yritetään muistaa arvostaa jokaista tervettä päivää hevostemme kanssa, eikö niin?

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hyvältä näyttää vai näyttääkö?

Riku on nyt ollut yötäpäivää laitumella viime maanantaista saakka, jolloin saatiin lupa laitumelle, kun jänteet olivat ehjät. Olen ajellut pari kertaa päivässä kylmäämään jalkaa. Kylmäyksessä käytössä on ollut Wahlstenin kylmäyssuoja (näitä muuten saa Puuilosta hintaan 39,90€/pari - useimmissa hevostarvikeliikkeissä hinta on 59,90€), joka lyödään pakkasesta jalkaan 20-30 minuutiksi. Kylmäämisen jälkeen olen vielä laittanut päälle savet ilman mitään pintelihässäköitä. En usko, että polven päälle pyöritetty pinteli kestäisi laitumella puolta tuntiakaan, vaikka kylmäyssuojan olenkin saanut siihen yllättävän hyvin viritettyä.

Laitumella meno on ollut hyvinkin liikkuvaista, molemmat sairaslomalaiset (Riku ja suokkiruuna Ressu) ovat saaneet ilmeisesti hieman ilmaa pyllyreikään, koska iloisia juoksenteluita on ollut nyt näkyvissä huomattavasti enemmän kuin ennen. Pääosin pojat kuitenkin ottavat hyvin rauhallisesti - välillä syödään, sitten Rikun personal trainer Ressu käy nippasemassa Rikua takapuolesta ja pojat lähtevät kävelylle.

Ensimmäisen kuntoutusviikon Riku käveli. Koska herralla oli ratsastaessa vauhti kovin päällä, päätin kuitenkin, että en kaikista pahimmilla sadesäillä kävelytä selästä käsin. Laitumelta matkaa tallille on noin 1,5 kilometriä savipohjaista pellonreunaa, joten laskin, että riski sille, että Riku teutaroidessaan liukastuu ja reväyttää jalkaansa enemmän, kasvaa.

Eilen ravasinkin sitten jo selästä käsin. Kävelin ensin kentälle, jossa ravasin molempiin suuntiin muutaman kierroksen, enkä kyllä saanut millään ilveellä haistettua mitään ontumaa. Niinpä lähdin sitten vielä maastoretkelle tallilta, ja kävinkin ihanalla käynti-ravi -maastolla. Matkan aikana hymy oli huulilla vakiona, mä olen niin onnellinen, että  mulla on tämä hevonen!

Rikun polvi näyttää tosin edelleen todella turvonneelta, ja se on lämmin. Tästä hieman hysteerisenä varasin sille jo valmiiksi ensi viikolle klinikka-ajan Tampereelta. Perun sen sitten, jos turvotus laskee loppuviikon aikana.

Tässä vaiheessa eniten harmittaa se, etten saanut otettua silmää käteeni jo kunnolla viikonloppuna, ja huomattua, mistä jalka oikeasti turvottaa. Tuijotin niin hysteerisenä hankkarin yläkiinnityskohdan (polveen nähden minimaalista) turvotusta, että ensimmäiset kolme päivää kylmättiin sitten käytännössä väärää paikkaa 5-6 kertaa vuorokaudessa. Hyvä minä, taputitap päälaelle!
Nyt on kylmätty sitten huolella jännettä. Oikea vammakohta kylmäyssuojan yläpuolella.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Helpottava diagnoosi

Viikonloppu meni aika itkuisissa ja unettomissa tunnelmissa. Vuorottelimme äitini ja tallityöntekijöiden kanssa Rikun jalan kylmäämisvuoroja niin, että jalkaa kylmättiin 5-6 kertaa vuorokaudessa. Yöksi kävin lisäksi käärimässä jalkaan savet. Muillekin muuten vinkiksi tämä perussaviohje, jolla jalan saa pysymään hyvin lähes koko yön viileänä: ensin jalan kastelu, sitten kunnon kerros savea päälle. Siihen päälle kauttaaltaan kasteltua sanomalehteä reilusti, jonka jälkeen päälle vielä pinteli. Iida kehui, että aamullakin tuntui vielä viileältä! Savihan ei siis kylmää jalkaa, eli sitä ei voi käyttää kylmäämisen sijasta, mutta se viilentää, eli itse otin sen kylmäämisen lisäksi käyttöön.

Rikun ontuminen alkoi monella tapaa erityisen "hienona" hetkenä. Sen lisäksi, että vamma huomattiin perjantaina alkuillasta, oli myös ensimmäinen päivä Rikun uuden vakuutuksen vakuutuskautta. Meillekin tuli keväällä tieto siitä, että Lähitapiola muuttaa vakuutusehtojaan, joten vaihdoin aiemman laajan eläinlääkärikuluvakuutuksen suppeaan eläinlääkärikuluvakuutukseen. Tätä uuden vakuutuksen ensimmäistä päivää Riku juhli siis ontumalla kovasti ;)

Maanantaiaamuna soittelin eläinlääkärille, josta olin viikonlopun aikana saanut tiedon, että hän a.) omistaa kannettavan ultran ja b.) on vielä töissä, vaikka on heinäkuu. Hän lupasi tulla iltapäivällä katsomaan Rikua. Tässä vaiheessa Rikun ontuma, joka oli vielä perjantaina sellaista, että ontuma oli hyvin selkeää käynnissä, ja käännöksissä Riku oli lähes kolmijalkainen, oli vähentynyt paljon. Enää ontumaa ei huomannut käynnissä. Ravuuttaa en viitsinyt Rikua, koska epäilin jännevammaa.

Mahdollisen jännevamman olin itse sijoittanut hankkarin yläkiinnityskohtaan, koska se oli oikeastaan ainoa, jossa tuntui varsinaista turvotusta. Mikään osa jänteestä ei kuitenkaan ollut "pullahtanut minnekään", mitä kaikki pitivät hyvänä asiana. Riku oli muuttanut laitumelta talliin niin, että se yöpyi yöt tallissa ja tarhasi päivät pienessä hiekkatarhassa. Karsinalepoon en uskaltanut sitä jättää, koska yksin talliin jäädessään Rikulla on tapana aloittaa ryskääminen ja riehuminen, enkä uskonut sen tekevän mahdolliselle vammalle yhtään hyvää. Sen sijaan Riku meni päiväksi möllöttämään täysin tylsistyneenä tarhaan.

Eläinlääkäri, joka on Rikulle tuttu melkein kymmenen vuoden ajalta, saapui maanantaina iltapäivällä. Minä nieleskelin palaa kurkussa, ja siinä vaiheessa, kun hän totesi, että "ei se jänteissä ole", meinasi tulla itku. Olin niin helpottunut, että lähes hypin ja tärisin onnesta. Riku on ilmeisesti liukastunut laitumella (jota alunperin epäilin) ja samalla venäyttänyt polven nivelsiteitä. Koska Riku on (eläinlääkärin sanojen mukaan) niin käsittämätön herkkä jörrikkä niin ei ole ihme, että se on ollut perjantaina lähes jalaton, kun edelleenkin turvotusta oli polven ympärillä aika reilusti. Tunsin itseni aika tyhmäksi, kun olen ahdistuneena tuijottanut vain pelkästään jännettä, enkä ole tajunnut, kuinka pahasti polvi on ollut täyttynyt.

Hoidoksi Riku sai kipulääkekuurin (Metacam) ja muutaman viikon kevennetyn liikutuksen. Liikkua kuitenkin pitää, seisomaan ei saa jäädä, koska muuten nivelsiteisiin voi muodostua kiinnikkeitä. Rauhallista liikutusta siis. Jos kahden viikon päästä tilanne ei ole parempi, tulee suunnata klinikalle jatkotutkimuksiin, siellä voidaan sitten paremmin tutkia kuin talliolosuhteissa.

Kun perjantaina peruin sunnuntain estestartteja itku kurkussa miettien, että voiko Rikulla hypätä enää ikinä, en uskaltanut unelmoidakaan näin hyvästä vaihtoehdosta. Sen takia siinä vaiheessa, kun eilen sitten peruin koko kauden päätavoitteeksi asetetut Suontaan kenttäkilpailut, ei oikeastaan edes harmittanut. Ei me ehditä tällä kaudella, mutta meillä on vielä hyppyjä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kunhan nyt ensin kuntoudutaan, oikein ajan kanssa.

Riku meni suoraan diagnoosin jälkeen takaisin laitumelle. Siellä se liikkuu rauhallisesti ja lähes koko ajan kaverin kanssa, joten jalan kuntoutuminen saa hyvän alun. Ensimmäisen viikon aion vain kävellä Rikun kanssa, sitten otan viikon käyntiä ja ravia. Sen jälkeen hiljalleen laukkaa, jos kaikki näyttää hyvältä. Hyppäämisestä pidän kuukauden tauon, vaikka eläinlääkäri määräsi kahden viikon tauon. Ei meillä ole mihinkään kiire.

Osa helpotuksesta, jota tunnen, johtuu siitä, että viikonlopun aikana olen joutunut miettimään aika isoja kysymyksiä. Kysymyksiä siitä, millaisia vammoja lähdetään hoitamaan hevosen kanssa, joka kaipaa hevosseuraa niin kovasti kuin Riku, ja selvästi kärsii yksinolosta. Jos kuntoutuminen olisi vaatinut ehdotonta koppilepoa, olisinko lähtenyt siihen? Onko oikein pitää hevosta puoli vuotta sairastarhassa? Mistä tiedän, kuinka paljon hevoseeni sattuu? Mistä tietää, että nyt on aika antaa periksi?

Onneksi en joutunut näiden kysymysten pariin hevosenomistajana vielä. Sain vielä hetken aikaa kasvaa hevosihmisenä.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Painajaispuhelu

Istuin pyhävaatteissa autossa. Juuri piti lähteä kohti Helsinkiä, kun puhelin soi. Rikun vuokraaja soitti.

"Riku ontuu tosi paljon. Sun pitäis varmaan tulla."

En saanut henkeä. Matka tallille tuntui tuhottoman pitkältä. Perillä odotti ontuva hevonen, jonka vasen etunen oli jänteen kohdalta turvonnut.

Ei tähän ole sanoja.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Aluedebyytti: yksi puomi ja yksi hylky

Viikko sitten sunnuntaina ratsastin ensimmäistä kertaa aluetason   kakkostason estestartin. Tai oikeastaan kaksikin. Lähdimme Rikun kanssa Urjalaan Suomenhevosten Kummajaisiin hyppäämään. Jännitys oli läsnä oikeastaan koko kisapäivän, mutta tällä kertaa ehkä kuitenkin hivenen paremmin hallittavissa, kuin vielä vähän aikaa sitten estekisoissa. Riku on nyt jäänyt laitumelle oleilemaan täksi kesäksi, koska selvästi siellä nauttii olostaan aivan hirveästi. Ratsastaessa virtaa on riittänyt riittävästi, eli ilmeisesti poika saa siellä levättyä tarpeeksi. Näihinkin kisoihin siis lähdettiin suoraan laitumelta.

Olimme paikalla huippuajoissa, sillä mukana ollut hevoskaveri hyppäsi 70 sentin luokan, jonka jälkeen oli 1-tason luokkana 80cm, jonka jälkeen oli sitten 2-tason 80cm, johon osallistuin. Riku hengaili kaikessa rauhassa kopissa siihen asti, kunnes päätin ottaa sen ulos juuri ennen kuin menin itse kävelemään rataa. Radalla oli muutamia itseäni ihmettäneitä teitä - ensin käännös ykköseltä kakkoselle. Ykkönen oli asetettu hieman koko rata leikkaa -tyylisesti lävistäjälle, ja siitä piti kääntyä ns. väärään suuntaan kakkoselle. Myös tie esteeltä numero viisi kutoselle oli sellainen, että siinä piti olla tarkkana - rytmikkäämpi reitti olisi mennyt toiseen suuntaan. Tuossa kohdassa katsoin muutaman ratsukon kohdalla, että kalliit maali/lähtölinjojen kamerat oli sijoitettu aika uskaliaasti, kun useammalla ratsukolla oli vähän kommunikaatiokatkosta sen suhteen, mihin ollaan menossa. Hyppyjä tuli ensimmäiseen vaiheeseen 10 (yksi sarja) ja toiseen vaiheeseen vielä 6 lisää.

Radan kävelyn jälkeen siirryin ensimmäisen ratsukon aloittaessa verryttelemään. Verryttelin kaikessa rauhassa ravissa ja laukassa ja otin muutaman hypyn. Olin valmis. Tässä vaiheessa tukijoukoistani tultiin sanomaan, että kai muuten huomasit, että siellä on kellojen kanssa ongelmia ja vasta ratsukko numero seitsemän menossa radalle. No, en ollut huomannut, luulin, että olisi kohta jo minun vuoroni. Käveltiin siis Rikun kanssa hyvä tovi, sitten otettiin vielä pari hyppyä ja mentiin odottelemaan vuoroa.

Rata oli ihan hyvä. Riku ei ollut mitenkään superinnoissaan, mutta reagoi apuihin oikein hyvin ja aina, kun ehdin itse ratkaista tilanteen, se kuunteli minua hyvin. Minulla oli hieman hankaluuksia ylläpitää tahtia, osittain johtuen siitä, että Riku oli hivenen tahmainen, ja lisämaustetta toi se, että rata ei ollut niin sujuvasti rakennettu, kuin mitä olen tottunut hyppäämään. Kakkosesteelle otettiin puomi kun unohdin tasapainottaa kaarteessa tarpeeksi, ja vikaan hyppyyn tultiin pohjaan kun tein turhaan painetta kohti aaltoa. Hölmönä kuvittelin, että koska se oli usealle hevoselle mörköeste, se olisi sitä myös Rikulle. Ei ollut, ratsastaja vain sotki rytmin. Radasta löytyy alta video.




Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=44wvjC_ZlcU


Ysikympin rata oli yhtä pitkä kuin kasikympin, mutta sujuvammaksi suunniteltu. Siinä oli jälleen 10 hyppyä ensimmäisessä vaiheessa ja kuusi lisää toisessa. Toisen vaiheen viimeinen este oli hauska "vaihtoehtoeste", eli esteeseen oli liputettu pysty ja muurinlaatikot vierekkäin, ja ratsastaja sai päättää, kummat hyppää.

Ysikympin  radalle tullessa Riku oli vähän väsähtäneen oloinen, enkä saanut sitä ihan kunnolla hereille. Ykköselle tuli kuitenkin ihan hyvä hyppy, kakkosena olleelle laineelle puskin taas vähän liikaa - ylitse kuitenkin. Kolmosena oli sarja, jolle Riku lähti ihan oikeasta paikasta vähän kaukaa, minä kuitenkin odotin pikkutikkausaskelta esteen eteen, ja en päässyt hyppyyn mukaan. B-osalle Rikukaan ei sitten ihan autopilotilla jatkanut, kun ratsastaja oli mukana kuin Mikki Hiiri merihädässä. Uusi lähestyminen ja sarjasta yli. Nelos-vitoslinjalta otettiin neloselta puomi mukaan, mä ehkä unohdin siinä vähän ratsastaa niin hyppy lähti liian laakana. Vitonen taas oikein hyvin. Kutos-seiskalinjalla meinasin eksyä, mutta löysin opaskoiran ja takaisin tielle. Kun siinä tyytyväisenä siihen, että este löytyikin, unohtauduin matkustelemaan ja samalla jalka jäi irti. Kasille pysähdyttiin siis myös ihan eteen, mä luulin viimeiseen asti, että Riku suostuu siitä kiipeämään yli, joten pysähdys tuli niin yllätyksenä, että melkein tipuin. Kampesin itseni takaisin ja hyppäsin esteen. Tuloksena siis hylätty.

Kun kysyttiin, harmittaako, niin on helppo tietenkin vastata, että harmittaahan se. Harmittaa, että tein noin tyhmiä ratsastusvirheitä ja jätin hevosen yksin. Olen kuitenkin tosi onnellinen siitä, kuinka paljon me ollaan yhdessä kehitytty - nyt mä uskallan ratsastaa kohti estettä, vaikkei hevonen ole äärimmäisen innokas tai menossa. Mua ei enää pelota. Sen huomaaminen on ihan uskomattoman hienoa.

Kysyin kotimatkalla autossaolijoilta, että "Saako olla tyytyväinen, vaikka tulos on hylätty?". Saa olla kuulemma. Ja niin mä olenkin. Viikon päästä kokeillaan uudestaan hommaa Tuomarinkylän Estejusseissa, katsotaan miten ratsastaja pysyy maailman parhaan suomipullan selässä silloin.







Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=1qGqTZsLRk4

Tässä muuten eräälle kommentoijalle kuva liivini "sisälapusta" :)

torstai 9. kesäkuuta 2016

Laitumelta koppiin ja kisoihin - Stable Parkin harkkariestekisat

Tiistaina testailtiin Rikun kanssa ensimmäistä kertaa kisaamista ns. suoraan laitumelta. Lähitallilla Stable Parkin upeissa puitteissa oli esterataharjoitus, johon päätettiin suunnata. Taluttelin Rikun siis vartin matkan laitumelta tallille ja siitä suoraan koppiin. Rikun ilme oli ihanan innokas: "Mihin tällä kertaa mennään?".

Ajomatka Stable Parkiin kesti reilut parikymmentä minuuttia, ja paikan päällä suuntasin maksamaan lähtöni samalla kun Riku otettiin ulos kopista maisemia ihmettelemään. Juuri meneillään olevasta 50 sentin luokasta opettelin simppelin seitsemän esteen radan ja vaihdoin kuulumisia hetken. Rikulle kamat päälle ja äitin kanssa poika kävelemään siksi ajaksi, kun kävin kävelemässä oman ratani. Tällä kertaa korkeusvaihtoehdot olivat 50cm, 70cm, 80cm, 100cm ja 110cm. Hyppäsin tällä kertaa vain 80cm, koska 70cm tuntuu tällä hetkellä tosi matalalta, ja metri taas - no, liian metriltä ;)

Verkassa Riku tuntui oikein hyvältä. Se oli sopivasti jalan edessä, mutta ei mitenkään erityisen reipas. Kun pyysin reaktiota eteen, sain sen. Kun pyysin takaisin, Riku tuli takaisin. Hypyt olivat myös varsin onnistuneita, kerran kämmin lähestymisen viuhkaokserille, kun jäin itse tuijottamaan estettä edelleen miettien, että mites tällaiselle esteelle ratsastetaan, kun olisi pitänyt jo mennä...

Lähdin luokassa toisena, joten sain jäädä suorittavan ratsukon ajaksi radalle. Esteissä oli alla muurilaatikoita, porttia ja vesimattoa, mutten mitenkään erityisesti näyttänyt niitä, koska Riku ei yleensä ole mitenkään erityisen kiinnostunut erilaisista esteistä. Halusin myös näin harkkareissa harjoitella sitäkin, ettei aikaa ole aina näyttää kaikkia "pelokkeita".

Rata sujui varsin mallikkaasti. Ykkösellä ihan kiva hyppy, kakkoselle nypin turhaan vähän pohjaan, mutta ihan kohtalainen hyppy kuitenkin. Kolmosokserille kiva iso hyppy, josta jäi kaarteeseen hetkeksi ristilaukka - kolmos-neloslinja kuitenkin hyvä. Sarjaan tiesin ratsastaa vähän ajatuksella eteen, koska väli oli pidempi kuin mitä yleensä tunnilla hyppään. Se sujui kuitenkin hyvin. Kutos-seiska - ei ongelmia. Rata tuntui todella helpolta ratsastaa, eikä missään vaiheessa tullut mitään hätäahdistusta. Rytmi parani loppua kohden.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=X-YW0JvoIfQ

Koska kyseessä oli rataharjoitus, sai radan ratsastaa halutessaan samalla korkeudella uudestaan. Yksi ratsukko meni välissä, jonka jälkeen hyppäsin itse vielä muutaman hypyn - ihan vain sen takia, ettei äskeinen ollut sattumaa. Nyt rata lähtikin sujumaan hyvässä rytmissä, ja lopetin nelosesteen jälkeen tyytyväisenä. Hieno hevonen.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=_AyB1vZgADw

Koska kyseessä oli arvostelu A.0.0, Riku ansaitsi hienosta työstään rusetin. Ja omistaja ainakin hetkellisen mielenrauhan - myös laitumelta käsin voi treenailla.


Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että minulla on päällä jotain uutta. Ostin maastoestetreenejä varten itselleni turvaliivin. Kävin Valjas-Kolmiossa keskustelemassa vaihtoehdoista, ja Jaana ehdotti, että tilaisin sovitukseen Horse Comfortin uuden turvaliivin. Tilattiin, kokeilin ja ihastuin! Liivi on niin kevyt, ettei sitä edes huomaa päällä. Liivissä on edessä muutama "panssaripala" ja selkäosa on tehty moottoripyörävarusteissakin käytetystä D30-materiaalista. Tämä materiaali on pehmeä käytettäessä, mutta kovettuu iskusta - ja iskun jälkeen pehmenee taas, joten liivi ei siis ole kertakäyttöinen.

Liivi ei ole varmasti turvallisin mahdollinen, koska se jättää mm. hartiat ja kyljet täysin ilman suojaa (niiden kohdalla on vain kangas), mutta se ei häiritse ratsastaessa lainkaan! Itse muistan vanhan Racesafen turvaliivini jääneen mm. satulan takakaareen kiinni ja aiheuttaneen niin vaaratilanteen - tämä ei ole missään vaiheessa tiellä. Liivi on hyväksytty kotimaan kenttäkisoissa, joten päätin kokeilun perusteella ostaa sen itselleni. Nyt se on ollut minulla käytössä maastoesteiden lisäksi myös rataesteillä ja maastossa, koska se tosiaan on niin mukava, ettei sen käyttö haittaa lainkaan.



Liivin kokoa säädellään sivun vetoketjuilla, paloja voi siis ottaa pois ja lisätä. Kätevää! Hyvin pienet aikuiset varmasti mahtuvat myös lasten malliin.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Laidunpohdintaa ja suoraa puhetta valmennuksessa

Uudella tallilla Rikulla on mahdollisuus laiduntamiseen. En olisi ikinä voinut kuvitella, millainen onni sydämeni täyttää, kun saan katsella Rikua laiduntamassa hevosystävänsä kanssa. Se tunne on aika kokonaisvaltainen, sellainen rauha - "näin sen kuuluu ollakin".

Treenaamisen ja laiduntamisen yhdistämistä on tullut siis nyt mietittyä paljon. Laitumet ovat tallilta sellaisen reilun vartin kävelymatkan päässä, ja sinne kuljetus on tietenkin omistajan heiniä. Hevoseni saisi siis laiduntaa myös päiväseltään, mutta käytännössä se vaatisi sitä, että ajaisin aamulla tallille, veisin hevoseni laitumelle ja ajaisin illalla uudestaan hakemaan hevosen pois. Tähän edestakaisin ajeluun ei kyllä totu ajatuksena pää, eikä se tunnu järkevältä millään muutenkaan. Riku on siis toukokuusta asti elellyt pihatossa ulkona 24/7, joten nyt olisi ajatuksena kokeilla, miten treenaaminen ja kisaaminen onnistuu laitumelta käsin.

Jotenkin olen nyt taipunut jopa ajattelemaan, että jos se ei suju, niin sitten se ei suju ja kisojen annetaan sitten olla. Tänä kesänä oli muutenkin tarkoitus vähän höllätä tahtia, joten jos hevosen kaikki energia menee ruohon muuttamiseen kakaksi, niin sitten kisaillaan vähemmän. Tähän mennessä kuitenkin treeneissä on ollut mukana ihan normaalilla tavalla innokas Rikupetteri. Rikuhan on ilmiömäinen rehunkäyttäjä, joten tässä jännitellään myös sitä, kuinka paljon herra pallostuu laidunkesän jatkuessa - nyt jo väkirehut on tiputettu käytännössä pois ja liikuntaa tehdään suunnitelmallisen säännöllisesti.

Olemme päässeet kaksi kertaa viikon sisään Seppo Laineen kouluvalmennukseen. Seppohan valmentaan Suontaan Kartanolla ihan meidän tallin vieressä, joten kulkeminen on onnistunut hyvin laitumelta - matkaa käpsötellään reilu vartti (tosin Rikun kanssa yleensä menomatkalla hieman pidempään, kun on niin paljon ihmeteltävää). Molemmilla valmennustunneilla on ollut meidän suhteen yhtenäinen teema - huomattavasti vähemmän kättä, enemmän jalkaa. Hevonen ensin suoraksi, sen jälkeen vasta taipumaan. Minulla on ollut aina vaikeuksia käteni kanssa, mutta koska tilanne on parantunut tosi paljon aiemmasta, on se ollut helppo unohtaa. Nyt kun kuuli suoraan sanottavan, että "Nyt on liikaa kättä. Älä vedä. Tasaisemmin. Kevyemmin. Ei noin rajusti." ja sen jälkeen tunsi hevosessa eron, kun se uskalsi jäädä luottamaan rauhallisempaan käteen, tajusi taas, kuinka paljon matkaa on.

Molemmilla tunnilla käsiteltiin samaa teemaa - sitä, että pohje on lävitse niin, että hevonen väistää sitä ilman, että käsi vetää niin ettei hevoselle jää muuta vaihtoehtoa kuin mennä sivulle. Sen sijaan hevonen menee sivulle, koska pohje niin pyytää. Kun mahdollisuus hevosen ohjaamiseen sivulle kädellä vietiin pois, tajusi, kuinka paljon enemmän jalkaa sitä oikeasti tähän hommaan tarvii. Se on muuten paljon enemmän kuin kuvittelisit.

Useampana iltana on istuttu piknikillä Rikun laidunnusta seuratan. Se on aika hypnotisoivaa.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

"Mitä meille kuuluu, onko kaikki kohdallaan?"

Hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi: on. Mä olen muutamaan otteeseen pohtinut, että olisipa kiva kirjoittaa jotain, vaikka niin mahtipontisesti kaikki hyvästelinkin. Joten päätin tulla kertomaan, että mitä kuuluu ja samalla kiittämään kaikista ihanista kommenteista, joita sain viime postaukseen! Olen miettinyt aika paljon tuota vain kutsutuille lukijoille kirjoittamista, ja pidän sitä edelleen ihan hyvänä vaihtoehtona. Nyt kokeilen ehkä vähän tällaista välimuotoa - kirjoitan kaikille, mutta en ehkä ihan niin suoraan, kuin kirjoittaisin, jos kirjoittaisin rajatulle lukijakunnalle.

Riku muutti aivan huhtikuun lopussa uudelle tallille. Talli sijaitsee pari kilometriä kauempana meiltä, kuin mitä Aulanko, mutta ei voisi oikeastaan olla ympäristöltään erilaisempi - mitä Aulanko oli pieni keidas kaupungin reunamilla, hotellin ja kylpylän välittömässä läheisyydessä, niin nykyinen talli on aivan totaalimaalla. Pihassa kun istuu, kuulee lintujen laulua, tuulen huminaa, hevosten rouskutusta ja ehkä kaukaista traktorinääntä. Ja siinä se.

Riku muutti asumaan pihattoon, jossa sitä odotti minun vanha ylläpitohevoseni ajalta ennen Rikua, eli suomenhevosruuna Timo ja toinen suomenhevosruuna Ressu. Omaan mutkattomaan tapaansa Riku käveli tarhaan, kävi moikkaamassa kaverit ja oli kuin kotonaan. Olin odottanut, että Riku vähän pörisisi ja ihmettelisi tilannetta, mutta se oli alusta saakka täysin lunki. Taas hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset usein tekevät tällaisista asioista suurempia ongelmia, kuin mitä hevoset tajuavat niistä tehdä ;)

Rikun ensikosketus kaveriin pihatossa (Kuva ei muuten ole kovin imarteleva pihatosta, tämä on siis otettu pahimpaan mutakeliin :D)

"Aijaa täällä on heinää. Joo kyl mä pärjään."
Riku on aiemmin Aulangolla kesällä yöpynyt välillä tarhassa, mutta täytyy toki myöntää, että jännitin aivan hysteerisesti sitä, kuinka Riku pärjää pihatossa. Oppiiko se menemään sisälle suojaan, käyttämää omituista vesiautomaattia ja lepäilemään. Aikalailla turhaan olin näistä asioista huolissani - Rikun koko olemus kertoo siitä, että se on elämäänsä äärimmäisen tyytyväinen, ja juomassa näin sen heti saapumista seuraavana päivänä. Sitä ennen omistaja oli toki juossut ostamaan melassia sitä varten, että janoonkuolevaa eläintä elvytetään juomaan, mutta (onneksi) hysterisoin siis turhaan.

Itse olen nauttinut siitä, että tallilla on hiljaista. Sen jälkeen, kun on pitänyt hevostaan useamman vuoden lähes 50 hevosen tallilla, jossa on ratsastuskoulun tunteja 4-5 tuntia joka ilta, osaa arvostaa ihan eri tavalla sitä, että saa ihan rauhassa laittaa hevosensa kuntoon. Hevosia on uudellakin tallilla sen verran (noin 20), että seuraa kuitenkin löytyy niin puhumiseen, kuin maastoretkiinkin. Jos sattuu olemaan sosiaalisella päällä.

Puitteet ovat priimaa - pohjat kuivat, löytyy geopad -pohjainen maneesi ja kenttä, hevoset hoidetaan hyvin ja ovat joko vapaalla heinällä tai saavat korsirehut neljä kertaa päivässä. Ja etenkin: laukkamaastoja löytyy kilometritolkulla! Sen jälkeen kun on vuositolkulla hinkannut samaa (upeaa, mutta silti samaa) maastolenkkiä, tuntuu hienolta, kun saa vihdoin päästää kässärin irti ja antaa laukan viedä. Rikukin on nauttinut.

Maalaiset puurollaan

Näissä maisemissa kehtaa katsella näiden törökorvien välistä

Mä oon viihtynyt tallilla niin hyvin, että joinain päivinä käyn siellä kaksikin kertaa ihan vaan hengailemassa. Mun lempipikkupuuhaa on pihaton siivoaminen: siinä pääsee ajamaan avantia ja saa seurakseen pihattojen ihanat asukkaat. Mikäs sen parempaa hellepuuhaa!

Blondi löysi blondin - sisko ja Helmeri auttavat!

Rikun aamupäiväunia ei häiritse, vaikka joku nyt vähän Avantilla ajelee vieressä
Uudella tallilla pääsin myös toteuttamaan helposti unelmani siitä, että saan Rikun kunnon laitumelle. Aulangolla maatilaa on niin vähän, että jos haluaa hevosensa laiduntamaan, se pitää viedä muualle, mahdollisesti pois treeniolosuhteiden luota. Uudella tallilla laitumet ovat reilun kilometrin päässä, eli Riku pääsee toteuttamaan itseään hevosena ja minä saan parhaani mukaan yrittää torjua hänen laidunmahaansa aktiiviliikuttamisella. Oli muuten tyytyväinen hevonen, kun sen ekaa kertaa tuonne laskin!



Jottei ihan vain höntsäilyksi mene homma, niin ollaan me jatkettu treenejäkin. Koska muutettiin tosiaan meidän entisen ratsastuksenopettajan nykyiselle tallille, pitää meidän koulutreeneistä pääosin huolta Iida Hast. Mä itse käyn koulutunnilla kerran viikkoon, ja äiti sitten vielä lisää. Hyppäämässä on tarkoitus käydä edelleen Aulangolla, ja juuri tänään meille lisähuviksi muodostui maastoesteet. Suontaan kartanon (eli Laineen Sepon) maastorata on tuossa reilun kilometrin päässä, joten käpsäiltiin tänään Rikun kanssa sinne. Minä olen hypännyt viimeksi maastoesteitä joskus 15 vuotta sitten, ja Rikukin viimeksi nuorena poikana. Mä jännitin hirveesti, miten homma sujuu, mutta Seppo sai hyvin mua tsempattua. Riku yllätti mut täysin: se hyppäsi kaiken, mitä eteen laitettiin. Hypättiin harraste-tuttari -tason tehtäviä, eikä Riku kysellyt yhtään, meni vain. Mä hymyilin niin, että naama meinasi ratketa. Lopuksi hypättiin hauta pois varsinaiselta maastoestekentältä ja käytiin pulaamassa vesiesteessä. Myös veteen Riku meni hyvin.

Mä saan ehkä jossain vaiheessa joitain kuvia, nyt mulla on tarjolla vain yksi superhuonolaatuinen video - unohdin sanoa kuvaajalle, että mun puhelin pitäisi kääntää kuvaamista varten toiste päin, joten kuva on ihan onnettoman pientä. Tämä oli ihan ensimmäinen tehtävä, mitä hypättiin, muut esteet oli valitettavasti niin kaukana, että niistä ei saanut tätäkään vertaa selvää.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=ikLTvTBPIO4

Eipä meillä just nyt muuta, kuullaan taas! 

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Hyvästit

Tämä kevät on osoittautunut minun ja Rikun osalta varsinaiseksi muutoksen kevääksi. Monta kertaa isoja asioita pyöritellessä on käynyt mielessä kirjoittaa niistä blogiin.

Mutta sitten toisaalta, olen nyt päättänyt suojella itseäni. Suojella siltä, että avoimuuttani, sitä, että olen kirjoittanut jaksamisestani ja sairaudestani tänne, käytetään hyväksi. En halua enää lietsoa tilannetta, jossa kuulen minusta puhuttaneen, että käytän vammaani tekosyynä kaikkeen, muunmuassa siihen, etten osaa ratsastaa, voi käydä töissä tai en jaksa kuten ennen. Erityisen kipeää tekee, kun näitä ihmisiä löytyy yllättävän läheltä, ei vain tuntemattomista.

Ihmiselle, joka ei muuta toivoisi, kuin saavansa taas olla kuin ennen, jaksaa kuin ennen, tehdä rakastamaansa työtä kuin ennen, se tuntuu uskomattoman loukkaavalta.

Päätin joskus, että bloggaan siihen asti, kun se tuntuu pääsääntöisesti kivalta. Nyt se ei valitettavasti enää tunnu. Tämä siis lienee yhden aikakauden loppu.

Voinnistani ja minun ja Rikun lähiaikojen kuulumisista voin ilolla kertoa seuraavaa: vointini on parempaan suuntaan, ja palaan näillä näkymin vihdoin syksyllä töihin! Rikun ja minun treenit sujuvat hienosti, ja tähän pariin kuukauteen on mahtunut monia onnistuneita esteratoja - muun muassa ensimmäinen 0vp 90cm!

Alla video Rikun iloisesta laukanvaihdosta reilu viikko sitten Jokimaan kisoissa :D
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=4wNnoWXi-wo

Ja se meidän ensimmäinen 0vp 90cm helmikuun lopulta:
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=fB42lv4eaN0

Ihanaa kevättä ja alkavaa kesää kaikille! Olen teille lukijoilleni ja blogiystävilleni niin kiitollinen kaikista kommenteista, keskustelusta ja tsempeistä, joita olen vuoden aikana saanut. On ollut voimaannuttavaa saada jakaa tämä aika teidän kanssanne.




torstai 18. helmikuuta 2016

Huonompi jakso

Viimeiset päivät, viikot, ovat olleet vaikeita. Tallilla hommat ovat sujuneet tuttuun tapaan ja ratsastus on tosiaan tuntunut pätkiä oikeinkin hyvältä. Eilen hyppäsin pitkästä aikaa hyvällä itsetunnolla "esteenkokoista" rataa, ja viimeiset koulutunnit ovat olleet onnistumisia täynnä.

Tallin ulkopuolella asiat eivät juuri suju, eivätkä ota edistyäkseen. On paljon huolta ja surua. Pyrin pysymään positiivisena ja roikun rutiineissa kiinni sen verran, mitä jaksan. Rikun karvan tuoksussa, Rikun tuttuudessa ja siinä, ettei Rikun kanssa tarvitse puhua. Kannan kissaa sylissä ja kävelen koirien kanssa metsässä, ja toivon, että tilanne helpottaa. Että olo helpottaa. Että jaksan taas olla enemmän minä, enemmän läsnä.

Tiesin, että kuntoutumiseen tulee kuulumaan myös näitä pätkiä. Silti tilanteen väsyttävyys ja rankkuus pääsi vähän yllättämään. Pitkästä aikaa mietin, että jaksanko.

Mutta kyllä mä jaksan. Ja kun tästäkin tuuppaan itseni lävitse, olen taas vahvempi.

Blogi jää hetkeksi kirjoitustauolle. Käytännössä palaan sen pariin, kun voimat tulevat takaisin. Kiitos teille, kun olette kulkeneet mun mukana tätä matkaa, jatketaan sitä yhdessä ihan kohta. Voi olla, että jo muutaman päivän päästä, tai muutaman viikon kuluttua.

TRS Drive In 14.2.2016. Kuvat: Pilvi Vähämäki

"No jos nyt vähän jalka unohtuu..."


"Parasta just nyt." Ja usein muulloinkin.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kisakausi avattu!

8 syytä sille, että esteratsastuskisat ovat kivempia kuin kouluratsastuskisat

1. Aikainen estekisaherätys ei ole yhtä aikainen kuin koulukisaherätys. Jos esteluokka alkaa kello 9.50, riittää, että olet paikalla 9.15. Paitsi tietysti, jos satut menemään ihan ensimmäisten joukossa. Jos koulukisaluokka alkaa kello 9.30, ja olet viidentenä lähtöryhmästä, lähtösi voi olla milloin tahansa 9.30-10.30 välillä, vaikka se laskennallisesti olisi noin kello 9.50. Olet siis paikalla viimeistään kello 8.15, jotta ehdit tsekata poisjäännit, kävelyttää kunnolla alle, olla ajoissa verryttelyssä ja yrittää epätoivoisesti muistella, kuinka päin sillä hevosella ratsastetaankaan.

2. Verryttely estekisoihin on paljon simppelimpää. Parhaassa tapauksessa kisajärjestäjä on suunnitellut verryttelysi hyvin valmiiksi: pääset radalle kahdeksan ratsukkoa ennen suoritustasi, ja sitä ennen olet kävelyttänyt hevostasi. Vähän ravia, vähän laukkaa, muutama hyppy. Jos satut mahtumaan, hyppäät ristikkoa, pystyä ja okseria ja lopuksi ratakorkeudella pari hyppyä. Jos et mahdu, hyppäät sen mitä mahdut, ja menet radalle. Koulukisojen verryttelyn suunnitteleminen on spekulointia ja murehdintaa: aina verryttelyaikaa on joko liian vähän tai liian paljon, pohja sellainen tai tällainen (esteverkassa sitä ei oikeastaan ehdi huomata), muut paljon hienompia ja kauniimpia ja laihempia. Et voi syyttää rajoitettua määräaikaa, jos et saa hevostasi avuillesi. Olisi pitänyt vaan itse ratsastaa.

3. Letitys. Tai paremminkin sen puute. Hevosen, joka pelmauttaa letit yön aikana täysin auki, omistajana koulukisa-aamu alkaa aina viimeistään puolitoista tuntia ennen lähtöä. Nyherrät kohmeisilla sormillasi täysin väsyneenä jotain etäisesti räjähtäneitä golfpalloja muistuttavaa hevosesi harjaan ja kiroilet katkeilevia kumppareita. Estekisa-aamuna nyppäset pari purua pois hevosen hännästä ja lähdet matkaan.

4. Estekisoissa ei voi syyttää tuomaria. Jos puomi putoaa tai hevonen lipsahtaa ohi, on se hattu vaan otettava syvemmälle kouraan ja palattava kotiin treenaamaan. Ei auta selittää, ettei tuomari koskaan oo pitänyt meistä, tai se ei selvästi pidä suokeista  tai varmasti valmentaa voittajaa. Ei auta ei. Esteratsastus ei ole mielipidelaji.

5. Vaikka pärjäisit, estekisoista pääsee joskus kotiinkin. Joku muukin on ehkä kokenut sen fiiliksen, kun lähdet aluekoulukilpailuihin, starttaatte kisapaikalle kello 5.30 pihasta ja ratsastat starttisi kello 8.00. Ja tämän jälkeen istut odottamassa 5-6 tuntia sitä, että tuliko sitä sijoitusta vai ei? Ja viimeinen ratsukko ratsastaa ohitsesi ja vie viimeisen sijan? Niin. Esteratsastuskisoissa ei tarvitse olla koko päivää.

6. Ja vaikka joutuisit odottelemaan, estekisoissa on mielenkiintoisempaa katseltavaa. Älkää käsittäkö väärin, mä rakastan katsella kouluratsastusta! Mutta en 40 suunnilleen samanaista HeB/HeA -tasoista rataa. Ei niissä ole mitään katsottavaa. Ei todella omassanikaan, ja sen takia en ihmettele, ettei kouluratsastusta oikein jaksa kukaan seurata. Sen sijaan esteratsastus on mielenkiintoista - tasosta välittämättä. Tänään seurasin suurella mielenkiinnolla, kuinka pienet ja isot hevoseläimet koikkelehtivat yli 50-60cm esteistä.

7. Estekisoihin on helpompi saada hoitaja, seuraa ja kyyti. Viitaten kahteen äskeiseen kohtaan: kuka nyt lähtee 12 tunnin tylsälle koulunylperrysreissulle, kun voi lähteä 4 tunnin napakalle estekisareissulle?

8. Kerrottuasi työkavereille, että vietit sunnuntain esteratsastuskisoissa, he ymmärrät mistä puhut. Kouluratsastus taas kuulostaa niin omituiselta, että sitä joutuu itselleenkin vakuuttelemaan, että joo, on siinä järkeä. Ratsastaa ennaltasuunniteltua reittiä pitkin aitojen sisällä samalla kun toinen arvioi, kuinka kivasti menee.



Kuten huomaa, olen aika innoissani siitä, että olen tänään käynyt todella hauskalla ja supernopealla kisareissulla Tampereella - reissu kesti reilun neljä tuntia, josta ehkä noin reilu tunti vietettiin kisapaikalla, ja loppuaika matkustettiin ja evästettiin reissun varrella porukalla. Oli mahtava avata kisakausi tällaisella kevyellä hyvänmielenreissulla!

Pikkasen muikeina
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=HoMjpU3GOpg

Ei se nyt ihan rytmissä mennyt - mutta hauskaa oli molemmilla, erityisesti kuskilla laukanvaihdoissa ;) Mutta nykyään mä saan sentään tehtyä ne vaihdot! 

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kaviouutisia ja arvonnan voittajat

Niinhän siinä oli käynyt, niin kuin vähän ounastelinkin, eli Herra Herkkiksen kaviot olivat tykänneet kyttyrää kovasta maasta ja kivikovista tilsoista. Rikultahan piti siis alkutalven pahimpana lilluaikana ottaa pois pohjalliset, jotka ovat jo hyvän aikaa suojanneet herkkiä kavionpohjia. Nyt kun pohjalliset jätettiin pois, estettiin myös se, että mutalillua pääsee pohjallisen ja kavion väliin haurastuttamaan sitä entisestään.

Win-win -tilanteita harvemmin on. Ei ollut nytkään. Riku on ratsastettaessa ollut, varsinkin kovimpien pakkasten aikaan, välillä hivenen epäpuhdas edestä. Hetken aikaa se oli myös tavallista haluttomampi liikkumaan, mutta normalisoitui aika pian. Olin myös ihmetellyt sen "omituisennäköisiä" kavioita - ihan kuin antura olisi painunut ja säde jotenkin "korostunut". Kengittäjä huomasi tänään saman, ja löysi myös tökkimällä kavionpohjasta herkkiä alueita. Ei muuta kuin pohjalliset takaisin jalkaan. Osa hevosista kuulemma reagoi näin koviin tilsakeleihin - varsinkin kun nyt tänä talvena on tullut järkyttäviä tilsoja, vaikka olisi ollut tilsakumit. Rikulle näitä tilsoja kertyy kamalasti nyt sen takia, että sen anturan ollessa nyt kulunut, on verenkierto niin lähellä, että se lämmittää kavionpohjaa ja näin ollen lumi pääsee sulamaan kiinni pohjaan, ja kerryttää hyvän alustan tilsalle.

Pohjalliset tarkoittavat sitä, että talvi-iloihin ei päästä ollenkaan, vaikka mahdollisuus tulisikin jääkauden jälkeen. Pohjallisten kanssa Rikulle tarttuu törkeät tilsat, eikä niillä lumessa ratsastaminen ole turvallista. No, päästiinhän me parit hankilaukat ottamaan puuterissa...

Onnea on muuten säännöllisesti käyvä ja ammattitaitoinen kengittäjä. Ja maneesi, jossa liikuttaa, kun ei muualla pysy pystyssä.

On aika julkistaa Valjas-Kolmion sponsoroiman arvonnan voittajat! Arpoja "myytiin" yhdeksän kappaletta laukkuun ja 24 kappaletta huopaan. Niillä, jotka olivat kysyneet kysymyksiä, oli käytössä kaksi arpaa. 

Koska en ole tekniikan ihmelapsi, arvonta suoritettiin perinteiselle "nimetsuikaleiksi leikaten ja purkkiin" -taktiikalla.

Arvonnan virallisena tarkastajana Puupanda
Arvonnassa siis Horse Comfortin laukku ja HKM satulahuopa
Huovan voitti Annika ja laukun nimimerkki VSinervo! Onneksi olkoon voittajille, kiitos kaikille osallistujille ja erityiskiitokset Valjas-Kolmiolle sponsoroimisesta!

Annikan sähköposti olikin kommentissa, mutta laukun voittajalta se oli unohtanut... Otatko minuun yhteyttä keskiviikkoon 10.2. mennessä sähköpostiin anneveliina@gmail.com

Muokattu torstaina 11.2. Valitettavasti laukun voittaja ei ottanut yhteyttä aikarajaan mennessä, joten laukulle arvottiin uusi voittaja. Onnea Jillalle, täsän mahtuu tosi hyvin porkkanoita Torstenille!